Avustukset osana yrityksesi rahoitusta

Momentumin kanssa voit hakea mm. näitä yritystukia.

Business Finland -tuet

Innovaatioseteli

5000 € + ALV Innovaatioseteli on tarkoitettu pk-yrityksille, joiden uusi palvelu- tai tuoteidea vaatii eteenpäin viemiseksi ulkopuolista asiantuntija-apua. Lue lisää.

Tempo

50 000 € liikeidean toimivuuden testaamiseen, kansainvälisten markkinoiden kartoittamiseen tai esimerkiksi tuote- ja palvelukonseptin kysynnän pilotointiin asiakkailla. Lue lisää.

Tuotekehitys-laina

Max n. 1 000 000 € laina, 7-10v laina-aika, 1% korko, 2-4v lyhennysvapaa. Innovatiivisten tuotteiden tai palveluiden tutkimus- ja kehittämisprojekteihin, joista syntyy kansainvälisesti kilpailukykyistä liiketoimintaa. Lue lisää.

NIY -rahoitus

Max 1 250 000 € kokonaisrahoitus (500k € tuki ja 750k € laina). Enintään viisi vuotiaan yrityksen innovatiivisen tuotteen tai palvelun kansainväliseen, nopeaan skaalaamiseen. Lue lisää.

Finnvera - Yritystukea sisältävät ja matalakorkoiset lainat

Jos yrityksesi tarvitsee esimerkiksi käyttöpääomaa, rahoitusta uuteen hankkeeseen, investointiin, yrityskauppaan tai osakkaan lunastustilanteeseen, yrityslaina on usein järkevä osa rahoituskokonaisuutta.

Maturoituneempana yrityksenä lainan määrä on aina sovittavissa, yrityksesi taloudellisesta tilanteesta riippuen.

Lunastus-, yrityskauppa- ja nopean kasvun vivutetuissa rahoituskokonaisuuksissa pääomasijoitukselle voidaan hankkia jopa 4X vipu useita instrumentteja yhdistelemällä (min. 1 000 000€).

Momentum voi hankkia yritystukea sisältävää lainaa myös yhtiösi olemassaolevien kalliimpien lainojen uudelleenjärjestelyyn (korko 1-4%).

 

Yrityslaina voi olla myös paras tai joskus jopa ainoa rahoitusratkaisu hyvän liikeidean tuomiseksi markkinoille. Uutena yrityksenä voit saada lainaa yleensä 30 000 – 250 000 €.

Momentum Helsinki voi hankkia yrityksellesi yritystukea sisältävän matalakorkoisen lainan laaja-alaisesta rahoittajaverkostostaan, käyttäen edullisia laina-, limiitti- tai bullet- muotoisia rahoitusratkaisuja. 

Momentumin kautta haettu yritystuki-laina on aina tavanomaisia, ei-tuettuja yrityslainoja edullisempi (korko 1-4%). Lainan alkuun voidaan sopia jopa vuoden lyhennysvapaa. Lainaa saat myös käyttää aina vapaammin kuin yritystukia.

Ilmastoystävällisiin hankkeisiin tai liiketoimintoihin voit saada 1 000 000 – 20 000 000 € pääomaehtoista lainaa (korottaen yrityksesi tasevarallisuutta ja omavaraisuusastetta).

Jos haluat tietää miten voisit hyödyntää lainarahoitusta liiketoiminnassasi, jätä meille yhteydenottopyyntö tai soita suoraan (Mikko Malhonen, puh. +358 9 2316 1123)

Ely-keskuksen yritystuet

Yleisesti ELY-Keskuksesta​

ELY-Keskuksen tuet ovat tyypillisesti 10-50% hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista. Suurimpana erona esim. Business Finlandin tukiin on se, ettei ELY-Keskuksessa kategorisesti edellytetä kansainvälisesti skaalautuvaa liiketoimintaa.​

Investointi-
tuki

Yritystuki (10–35% kustannuksista) esim. yrityksesi koneiden, laitteiden ja kaluston tai esim. ohjelmistojen, valmistusoikeuksien, patenttien, tietotaidon ja tietämyksen hankintaan.

Kehittämis-avustus

Yritystuki (50% kustannuksista), joka on tarkoitettu normaalista toiminnasta poikkeavaan kehityshankkeeseen. Kehittämisavustus voi kohdistua esimerkiksi uusien tuotteiden, tuotanto/palveluprosessien ja -menetelmien kehittämiseen.

Maaseudun perustamistuki​

5000 € - 35 000 € perustamistukea myönnetään lähinnä maaseudulle sijoittuvien yritysten aloittamis-, kehittämis- ja investointihankkeisiin.

Yhdistelmärahoitus

Yhdistelmärahoituksessa tavoitteena on 250k€ – 5 M€ kokonaisrahoitus.
Maksimoitaessa kokonaisrahoituksen määrää mahdollisimman pienelle omarahoitusosuudelle tai pääomasijoituksen osuudelle työstämme rahoituskokonaisuuden kaikista tuntemistamme eri rahoitusinstrumenteista.

Yhdistelmärahoituksessa käymme kanssasi läpi kaikki liiketoimintanne avainaktiviteetit 12 – 36 kuukauden ajalta, johon laaditaan useista rahoitusinstrumenteista koostuva rahoituskokonaisuus. Kaikkia instrumentteja ei aina haeta samalla kertaa, vaan hakemukset voidaan esim. Ajoittaa 1,5 vuoden ajalle – liiketoiminnan eri vaiheisiin sopivaksi.

Tyyppiesimerkkejä Yhdistelmärahoitus-palvelussamme:

– Yrityskaupppa: liiketoiminta- tai yrityskaupan rahoitukseen

– Lunastustilanteet: toisen osakkaan osakkeiden lunastaminen

– Laajamittaiset investoinnit: esim. Tehtaan tai tuotantotilan perustaminen

– Pääomasijoituskierroksen yhteydessä: kokonaisrahoituksen maksimointi

Jos haluat tietää miten voisit hyödyntää yhdistelmärahoitusta liiketoiminnassasi, jätä meille yhteydenottopyyntö tai soita suoraan (Mikko Malhonen, puh. +358 9 2316 1123).

Asiantuntijat käytössäsi

Mikko Malhonen

Mikko Malhonen

Rahoitussuunnittelija, perustaja
Rahoituskonsultaatio

Lauri Tuomaala

Lauri Tuomaala

Operatiivinen johtaja, perustaja
Rahoituskonsultaatio

Samuel Haavisto

Junior-Analyytikko

Joonas Gruhn

Joonas Krühn

Teknologiajohtaja
Teknologiakonsultaatio

Ota yhteyttä

Varaa maksuton rahoituskonsultaatio

Asiakaspalvelu:
+358 9 2316 1123
asiakaspalvelu@momentumhelsinki.fi